Mahtavaa pikkuleijonat!
Pikkuleijonat pelasivat uskomattomat MM-kisat. Tänään yöllä pelatusta finaalista tuli se mitä nuorilta odotettiinkin eli kultaa. Finaalissa kohtasivat legendaariset Suomi ja Ruotsi. Ottelu päättyi 6-1 Suomen voittoon. Kyllä peli oli ihan koko ajan suomen pyöritystä, ennakkosuosikki Ruotsi ei osannut vastata Suomen peliin oikein millään tasolla. Maalit tekivät Eeli Tolvanen, Otto Somppi, Eetu Tuulola ja Jesse Puljujärvi teki kolme.
Paljon puhuttu Jesse Puljujärvi teki historiaa, kaksi kultamitalia MM-kisoista samalla kaudella. Puljujärvi on aivan uskomaton, 2h ennen peliä vielä oksentanut, mutta silti täydellä teholla pelaamassa ja mikä parasta hattutemppu finaalissa. Oksennustauti ei ollut ainut murhe ottelussa kun pulju sai USA ottelussa pahasti käsille ja ranne jouduttiin puuduttamaan muuten pelistä ei olisi tullut yhtään mitään, pulju naurahti. Oksennus tauti jylläsi koko joukkueessa, mutta pelaajia ei pudonnut onneksi paljoa pois.