8-luokkalaisten matka Saksaan
8-luokkailaiset kävivät 11-18.4 vaihdossa saksassa. Haastattelimme 8A- luokkalaisia viikon tapahtumista.
Maanantai
Tampereelta lentokoneella Saksan Bremeniin, josta kohti Stadthagenia. Omiin perheisiin mentiin heti, eikä varsinaista yhteistä toimintaa ollut.
Tiistai
9.45 IGS Schaumburg-kouluun, jossa tutustutaan kouluun yhdessä muiden suomalaisten kanssa.
Koulujärjestelmä eroaa suomalaisesta koulusta siinä, että koulussa ei ole ruokailua, vaan kaikilla on omat eväät mukana. Koulussa ei myöskään saa käyttää ollenkaan puhelimia. IGS Shaumburgissa on enemmän oppilaita kuin Hakkarissa, mutta siellä onkin luokat ykkösestä lukioon.
Värimaailma siellä on paljon laajempi ja kaikilla luokilla koulua aina samaan aikaan, eli päättyy ja alkaa saman aikaan, eikä läksyjä tule ikinä.
Illalla saksalaisten kanssa köksää.
Keskiviikko
Bussilla Hannoveriin, jossa oli vapaa aikaa.
Torstai
Koulua 8-13, jonka jälkeen Stadthagenin keskustaan, jossa oli kaupunkisuunnistusta.
Kaupungissa on enemmän asukkaita kuin Lempäälässä, mutta pinta-alaltaan se on suunnilleen saman kokoinen. Oppilaat kiinnittivät huomiota myös kaupungin hienoon, vanhaan keskustaan.
Saksassa oli tosi lämmintä, joten illallakin oli kiva mennä koulun 25-vuotispäivän kunniaksi laulamaan sinne karaokea saksalaisten kanssa.
Perjantai
Matka Hampuriin, jossa tehtiin rannikko kierros…. Tykkäsivät, jos sadetta ei oteta huomioon.
Kaupungissa oli totta kai myös vapaa-aikaa 2 tuntia, jolloin mentiin syömään ja käytiin shoppailemassa.
Bussilla Hampuriin meno kesti 2,5 tuntia, mutta paluumatka kesti 4 tuntia ruuhkan takia.
Lauantai
Lauantai vietettiin perheissä esimerkiksi keilaamisen merkeissä.
Sunnuntai
Mentiin ulkoilukeskukseen, josta laivalla saareen, jossa oli linna. Saarella oli kylmä tuuli, joka vähän haittasi päivää. Saarelta tultiin kuitenkin pois ja grillattiin ulkoilukeskuksessa.
Maanantai
Koulussa vietettiin pari tuntia, jonka jälkeen matkattiin Brehemiin, josta lento lähti noin klo.16.
Mikä oli parasta matkassa?
-Tutustua uuteen kulttuuriin
-Paljon kivennäisvettä ja välipaloja
Kaikkien mielestä reissulla oli juuri sopivasti ohjelmaa ja jokainen lähtisi uudestaan, jos mahdollisuus siihen tulisi.
Mikä Saksassa oli erilaista verrattuna Suomeen?
-Erilaista oli, että kaksi oppituntia samaa ainetta aina putkeen eli 1,5 tuntia.
-Erilaista ruokailutavat
-Ei kunnon aamupalaa
-Eväät kouluun