Angry Birds -elokuvalla vahva aloitus USA:ssa – voi nousta jopa ykköseksi
Rovion Angry Birds -elokuva oli avausviikonlopun katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa ja Kiinassa. Rovio Animation Companyn toimitusjohtaja Tuomo Korpinen kertoi aamu-tv:ssä menestyksestä.
Angry Birds -elokuvalla vahva aloitus USA:ssa – voi nousta jopa ykköseksi
Tänä viikonloppuna ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa saava Angry Birds -elokuva saattaa lehahtaa jopa Yhdysvaltain ykköseksi, arvioi Hollywood Reporter -sivusto. Perjantaina vihaisten lintujen lipunmyynti sujui hyvin ja elokuvan ennakoitiin tuovan perjantaina noin 12 miljoonan dollarin (10,6 miljoonan euron) lipputulot. Jos meno jatkuu vahvana, animaatio voi syrjäyttää viikonloppuna kolmatta viikkoa Yhdysvaltain ykkösenä jatkavan Marvel-studion supersankarielokuvan Captain America: Civil War
Viime vuonna Rovio teki tappiota 13 miljoonaa euroa ja ilmoitti vähentävänsä lähes 200 työpaikkaa Suomesta. Yhtiön odotukset animaatioelokuvalle ovat olleet suuret.
Rovion tulos painui pakkaselle – tappiota 13 miljoonaa viime vuonna
Rovio kertoo tiedotteessaan , että se teki viime vuonna kolmetoista miljoonaa euroa tappiota. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 142 miljoonaa euroa.
Tappiollisesta viime vuodesta huolimatta tämän vuoden ensimmäinen neljännes on ollut kannattava ja myös loppuvuoden näkymät ovat positiiviset.