Kolme vuotta yhdessä tekstissä
Kolme vuotta on nyt yhdeksäsluokkalaisten osalta 99% taputeltu. Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut paljon iloja ja suruja, sekä epäonnistumisia ja onnistumisia. Osa lähtee Hakkarista tyytyväisenä päästessään pois täältä ”lastentarhasta”, mutta suurin osa jää varmasti kaipaamaan jotain täältä. Uudet koulut rikkovat niin helposti kaverisuhteita, jotka ovat syntyneet tai vahvistuneet tässä kolmen vuoden aikana. Toki moni jää ikävöimään myös Hakkarin opettajia, jotka ovat omalla osallaan tehneet tästä kolmesta vuodesta muistettavan ja monipuolisen. Kaiken lisäksi Hakkari on ollut aina tuttu ja turvallinen koulu, jonne on ollut mukava tulla. Nyt ysit joutuvat/pääsevät suuntaamaan nokkansa kohti tulevaa. Se voi tuntua pelottavalta, kuten kaikki tällaiset isot asiat. Muistakaa ysit kuitenkin olla avoimia uusille ihmisille. Se helpottaa jo hurjasti sopeutumista.
Nyt jokainen voisi kaivella muistinsa perukoita ja miettiä minkälaista oli tulla seiskalle. Huhut kiersivät, että Hakkarissa seiskat heitettäisiin ruusupensaaseen yms. Isommat neuvoivat, että on parasta vaan sulautua massaan, jotta et joudu silmätikuksi. Mutta kuinka moni todella lensi kolmen vuoden aikana pensaaseen jonkun vanhemman oppilaan toimesta? Jännitys tasaantui suhteellisen nopeasti, kunhan koulussa löysi oman porukkansa, joka oli tukena ja turvana. Seiska luokka meni totutellessa koulun kirjoittamattomiin sääntöihin. Jos kuitenkin pelleily meni osaltasi yli, niin pahinta mitä tapahtui oli ysien ja kasien mulkoilu ja naureskelu. Missään vaiheessa ei tarvinnut pelätä, mikä on kaikista tärkeintä. Ja äkkiäkös sitä oppi mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Ja pakko myöntää, että onhan vielä nykyäänkin voimassa nuo kirjoittamattomat säännöt.
Kasi luokka meni tasaisen tappavasti odotellessa mopokortteja ja ripareita. Kaverisuhteet vahvistuivat entisestään. Monesta mukavinta oli varmasti, että ei ollut enää koulun nuorin. Osalle oppilaista vuoden huipennus oli vaihdot Hollantiin ja Saksaan. Kasilla sitä seurasi tuskailevia yhdeksäsluokkalaisia, jotka kovasti pohtivat minne hakisivat yhteishaussa… Heti tuli mieleen, että onneksi itsellä valintaan oli vielä niin paljon aikaa. Ja hups, miten sitten kävikään.
Ysiluokka olikin sitten kaikista parhainta aikaa yläasteella varmasti monen mielestä. Oli koulun vanhin ja siinä taas sai omia vapauksiaan. Opettajat alkoivat suhtautua meihin paljon rennommin, vaikka opiskelutahti kiristyi entisestään. Kokeita tulvi ovista ja ikkunoista, yhteishaku ja suunnitelma seuraavalle kolmelle vuodelle määrättiin, mutta nyt jos koskaan se uurastus on ohi. Valitettavasti vain pariksi kuukaudeksi. Tuntuu oudolta, että kolmen vuoden rutistus on nyt vihdoin ja viimeinen ohitse. Ja nyt pitäisi taas olla uuden koulunsa pienin ja unohtaa sosiaalinen elämä. Ei vais. Tästä se elämä vasta lähtee käyntiin.
