DMusa blogi: Matka Elämä Lapselle –konserttiin
Oli keskiviikko 14.9. Sain viikko sitten vahvistuksen, että DMusa Media oli päässyt mukaan Elämä Lapselle –konsertin pressitilaisuuteen. Keskiviikko oli syksyn ihanin ja samalla maailman kamalin päivä, koska vajaa viikon kotonamme vasta ollut pieni koiranpentumme nukkui pois. En ikinä unohda sitä herätystä, minkä sain. Koulun sain käytyä nipin napin ja sitten menin takaisin kotiin. En kuitenkaan pystynyt jättämään konserttia väliin, sillä olin odottanut sitä niin kauan. Olin konsertissa hyvillä mielin, mutta silti aina mielessä välillä näin pienen vauvaenkelin.
Tulimme Espooseen noin klo 17:30 ja aika taittui nopeasti. Kävin isäni kanssa hakemassa itsellemme pressipassin, millä pääsi lehdistötilaisuuteen. Oli outoa nähdä koko halli tyhjänä. Isäni jäi pressitilaan valmistelemaan kameraansa, itse menin tyhjälle permannolle ottamaan kuvia. Ja yhtäkkiä…Robin kävelee ohitseni, molemmat sanoimme toisillemme ”moi” ja ”nähdään pressissä”. Vielä hetken taisin permannolla olla, ennenkuin lähdin pressitilaan myös.
Pressitilaisuuden juonsi Veikkaus –juontajana tunnettu Jasmin Hamid. Kaikki tuli nopeasti paikalle ja huomasin äkkiä, että kaikki artistit on varattu, joten kikkailuksi meni. Saimme sitten ensimmäiseksi hyppysiimme Robinin, jonka kanssa olen tehnyt haastattelua aiemminkin. Oli mukavaa nähdä, että Robin muisti minut jälleen. Ihan vieressämme, haastattelua teki myös Elastinen, jota seuraavaksi aloimme tavoittelemaan. Lopulta jono loppui ja saimme jutun räppärin kanssa tehtyä. Seuraavaksi hetken haahuilimme ympäriinsä ja artistejakin alkoi jo valua pois valmistautumaan konserttiin. Saimme nopean haastattelun Isac Elliotin kanssa jolta myös aika loppui nopeasti. Viimeisenä saimme haastateltavaksi ihastuttavan Mira Luotin 🙂 Paikalla seikkaili myös ihanat tubettajat Mansikka ja Iina-Katariina. Lehdistötilaisuus alkoi olla ohtise, joten menimme takaisin permannon puolelle, jonne oli jo kerääntynyt paljon porukkaa. Seuraavaksi edessä oli valokuvaus ja medialle oli varattu pieni aitio lavan edessä. Valokuvia otin sekä lavan edessä, permannolla sekä taaempana katsomoissa. Konsertti oli kyllä mahtava! Matka kotiin olikin sitten toinen juttu. Autossa on kriittisen vähän akkuvirtaa ja ajoimme jämillä takaisin Lempäälään. Emme käyttäneet edes ajovaloja xDD Ehkä ensi vuonna uudestaan 🙂
Haastattelut YouTubessa:
Juttu ja kuvat: Veikko Paasi