Home » Eläimet, Matkat

Matka Canarialle!

Written By: admin on helmikuu 23, 2017 No Comment

Olin matkalla Gran Canarialla, yhdellä Kanarian 13 saaresta. Lähdimme matkalle aikaisin torstai aamuna. Lento oli noin kuusi ja puoli tuntia pitkä ja aika tylsä. Kun saavuimme perille menimme bussilla hotellille, joka sijaitsi Bahia Felizissä. Ensimmäisen päivän aikana emme tehneet mitään ihmeellistä.

Bahia1

Perjantain vietimme enimmäkseen hotellilla ja sen lähiympäristössä. Kävimme uimassa hotellin uima-altaalla ja lähellä olevalla rannalla.

Kuva Bahia2

Lauantai aamulla lähdimme bussilla Las Palmasiin. Vietimme päivän suurimmaksi osaksi kävelykadulla jossa oli paljon erilaisia kauppoja ja ravintoloita. Myöhemmin kävimme myös paikallisessa kauppakeskuksessa, mutta emme viipyneet siellä kauaa.

Sunnuntain vietimme taas hotellilla.

Maanantaina kävimme Palmitos Parkissa, joka on eläinpuisto Maspalomassa. Puisto oli rakennettu keskelle vuoristoista aluetta. Siellä oli paljon erilaisia eläimiä. Jotkut eläimistä olivat vapaina huoneissa joihin sai mennä niitä katsomaan. Puistossa pidettiin myös esityksiä delfiinien, papukaijojen ja petolintujen kanssa. Puisto oli todella hieno ja viihtyisä.

Palmitos2 Palmitos3 Palmitos4 Palmitos7

Tiistaina kävimme ostoskeskus Atlantikossa, joka oli lyhyen bussimatkan päässä hotellistamme. Siellä oli paljon erilaisia kauppoja, mutta en kuitenkaan ostanut mitään. Vietimme siellä muutaman tunnin, jonka jälkeen palasimme hotellille.

Keskiviikkona matkasimme Puerto Ricoon, jossa isovanhempani olivat lomalla. Vietimme siellä koko päivän. Kävimme uimassa ja syömässä ja katsoimme maisemia, jonka jälkeen piti jo lähteä bussilla takaisin.

Bahia3

Torstaina lähdimme takaisin Suomeen päin. Lento lähti puoli kolmelta ja kesti taas samat kuusi ja puoli tuntia. Tällä kertaa lento meni kuitenkin huomattavasti nopeammin. Olimme perillä joskus yhdeksän aikaan, mutta laukkujen odottamisessa ja autolle pääsyssä kesti yllättävän kauan, joten pääsimme lähtemään kotiin päin vasta puolenyön aikaan.

– Lotta

Digg this!Add to del.icio.us!Stumble this!Add to Techorati!Share on Facebook!Seed Newsvine!Reddit!

Leave a Reply:

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates