Nälkäpäivä
Nälkäpäivä-keräys järjestetään joka vuosi syys-lokakuun aikana. Tänä vuonna keräys on 14-16.9. Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttajat ovat paikalla kaikkialla maailmassa. Katastrofirahastoon tehtyjen lahjoitusten avulla autetaan esimerkiksi pakolaisia eri puolilla maailmaa. Autat sekä luonnonmullistusten ja sotien uhreja, että Suomessa äkillisen onnettomuuden kohdanneita.
Punainen Risti kannustaa ihmisiä ympäri maailman lahjoittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen nälkäpäivänä. Lahjoituksia voi tehdä lähettämällä viestin tai soittaa, jolla lähetät 10-20€. Lahjoituksen voi myös tehdä siirtämällä halutun summan Punaisen Ristin tilille. Voit myös aloittaa itse keräyksen, esimerkiksi blogissa.
Hakkarissa nälkäpäivää vietetään 15.9. Koulussa tarjotaan velliä, jotta oppilaat ymmärtäisivät, mitä kehitysmaissa syödään. Juomana on vettä, mutta leipää ei ole tarjolla.