Hurrikaanit
Mikä on hurrikaani? Hurrikaani eli trooppinen hirmumyrsky on kääntöpiirien välisellä alueella esiintyvä voimakas matalapaine, johon liittyy hirmumyrskyn voimakkuudella puhaltava tuuli. Trooppisia hirmumyrskyjä kutsutaan eri alueilla eri nimillä. Niitä kutsutaan Pohjois-Atlantilla ja Tyynenmeren pohjois- ja eteläosissa hurrikaaneiksi, Tyynenmeren luoteisosissa taifuuneiksi ja Intian valtamerellä ja Tyynenmeren lounaisosissa trooppisiksi sykloneiksi.
Hurrikaanit syntyvät, kun merivesi on yli 26 asteista. Lämmin merivesi aiheuttaa matalapaineen, jonka seurauksena merivesi kohoaa ja sen ympärillä alkaa pyöriä tuulia. Niiden energia on peräisin merestä haihtuneesta vesihöyrystä, joka tiivistyy sateeksi. Ne ovat noin 400 – 1000 km mittaisia. Pohjois-Atlantin hurrikaanikausi käynnistyy yleensä kesäkuussa ja päättyy marraskuun lopussa. Kausi voi olla lyhyempi tai pidempi. Kaikkein epätodennäköisin ajankohta hurrikaaneille on toukokuu. Myös muualla maailmassa trooppisia hirmumyrskyjä syntyy todennäköisimmin loppukesästä.
Sunnuntaina 17.9. Talim-taifuuni kulki läpi Japanin saariston. Kaksi ihmistä kuoli ja 38 loukkaantui. Lisäksi kolmen ihmisen uskotaan kadonneen. Taifuunin voimakkuus vastasi toiseksi heikointa hurrikaania. Myrsky jatkoi koilliseen Japanin rannikon suuntaisesti. Tämän takia ainakin 116 maan sisäistä lentoa peruutettiin seuraavalta päivältä. Talimin tapaiset hirmumyrkyt ovat tavallisia Japanissa.