ARVOSTELUSSA: Rax Buffet
Tekemieni juttujen ansiosta, sain viime keskiviikon tunnit vapaiksi ja lähdin ajasta nauttimaan Ideaparkiin. Hengasin kauppakeskuksessa myös ruokavälkän, joten tulihan siinä nälkä. Klo 11 avautui Rax Pizza Buffet, jonne suurena ruoan ystävänä rynnistin. Aika meni syödessä, ABBAa kuunnellessa ja äikän kokeeseen lukiessa.
Ensimmäisenä pakko nostaa hattua työntekijälle, joka oli yksin aamuvuorossa, hoiti kassan ja paistoi pizzaa. Hän oli myös tosi ystävällinen.
Pizza oli maistuvaa, eikä ollenkaan pahaa. Mutta Raxin pizzat ovat olleet jo vuosia samanlaisia. Eikö kannattaisi välillä kokeilla jollain muulla reseptillä. Erikoisuutena oli Sami Hedbergin Spinning –pizza, jossa mm. majoneesia, punasipulia, kebablihaa ja tottakai salamia. Oli hyvää, mutta ehkä vähän liian paljon täytteitä. Mutta toisaalta, senhän takia nimi on spinning! Vedin koko vierailun ajan pelkkää cokista, sillä aamuherätyksen jäljiltä, olin silti vähän unessa. Coca Cola on PARAS!!
Jälkkäribuffetti oli myös tosi ihana! koska rakastan jäätelöä yli kaiken. Muussa tarjoilussa oli mm. pikkuvohveleita, piirakkaa, karkkia ja jätskiin lisukkeita.
Ideaparkin Rax remontoitiin 2016 ja vanhaan verrattuna, uusi ilme on paljon valoisampi, sillä vanhassa tilassa oli tosi pimeää xD
Kyllä täällä nälkä lähtee. Mutta formaattio voisi kehittää joskus eteenpäin. Suosittelen silti^^