Hiusten lahjoitus
Usein hyväntekeväisyyttä ajatellessaan ihmiselle tulee ensinmäiseksi mieleen rahan lahjoittaminen kehitysmaihin. Hyväntekeväisyyttä voi myös tehdä vaikka ei ylimääräistä rahaa juurikaan olisi. Hiusten kasvattaminen on täysin ilmaista ja niiden leikkuun voi saada maksutta, jos hiukset menevät hyvään tarkoitukseen. Useinmiten hiukset lähetetään Iso-Britaniaan Little Princess Trust-hyväntekeväisyysjärjestölle. Peruukit valmistetaan Kiinassa, josta ne lähetetään Iso-Britanian sairaalohin syöpäpotilaille. Hiuslahjoituksien yleisimmät kriteerit ovat: hyvä ja terve kunto, vähintään 17cm pitkät ja värin on oltava luonnonvärinen (brunette, blondi jne.), mutta myös värjätty hius käy. Little Princess Trust lähettää kaikille lahjoittajille diplomin sähköpostitse. Näin tiedetään, että lahjoitus on saapunut ja hyväksytty. Diplomin avulla voidaan myös käsittää, kuinka suuri ja hyvä teko on tullut tehtyä. Hiusten leikkuu voi tuntua pieneltä, mutta se voi parantaa toisen ihmisen itsetuntoa huomattavasti. Peruukki voi tuoda lohtua esimerkiksi sellaiselle, jolla on ennen sairastumistaan ollut pitkät hiukset. Jos sinulla hiukset kasvavat kuitenkin takaisin, mikset lahjoittaisi niitä hyvään tarkoitukseen?
Voit vierailla Little Princess Trust-järjestön sivuilla osoitteessa http://www.littleprincesses.org.uk/