MNF 2017
Maata Näkyvissä- festarit ovat Suomen kristityille nuorille suunnatut festarit. Tänä vuonna festareille tuli seurakuntia ympäri Suomea aina Utsjoelta Hakoon. Festareilla oli myös seurakuntia ulkomailta esim. Virosta ja Argentiinasta. Osallistua oli yhteensä noin huikeat 18 500.
Festareita vietettiin Turun messukeskuksessa ja Turkuhallissa. Muilta paikkakunnilta tulleiden seurakuntien majoitus oli koulujen jumppasaleissa ja luokissa. Lempäälän seurakunta majoittui Juhana Herttuan koulun luokkiin.
Festarit kestivät koko viikonlopun, eikä tekemisestä ollut puutetta. Messukeskuksessa oli kristillisten järjestöjen pisteitä, lähetystyön piste, open stage, sekä kauppoja, mistä sai ostaa metrilakua, bändien huppareita, t-paitoja yms. Ympäri festarialuetta pyöri ihmisiä joilla oli kyltti ”Saa halata”. Turkuhallissa oli pääesiintyjät. Festareilla nähtiin esim. koomikko Mikko Vaismaa, Lz7, Ida Bois, Jippu ja monia muita loistavia artisteja. Esiintyjien lämmittäjinä viihdyttivät juontajat Tikkis ja Toikkis.
Festareilla oli esityksien lisäksi messu. Viimeisenä päivänä pidettiin Suomi 100-teemainen messu, jossa esiintyi kansantanssiryhmä. Halli oli lähes kokoajan täynnä ja permannolle oli haastava päästä puhumattakaan eturivistä. Yleistunnelma oli kuitenkin hyvä alusta loppuun. Festarit huipentuivat lopulta odotetun KLS-yhtyeen biisiin ”Aurinko”, jota lauloi täysi halli.
Kotimatkalle lähtö tuntui haikealta ja toinen juontajista Tikkis on jo ilmoittanut snäpissään laskevansa päiviä seuraaviin festareihin.