Home » Archive

joulukuu 2015

Written By: admin on joulukuu 9, 2015 No Comment
Yhdeksäsluokkalaiset tutustumassa LeLun antimiin.

Tänään 9.12. hakkarin yhdeksäsluokkalaiset kävivät tutustumassa Lempäälän Lukion toimitaan ja tapaan opiskella. Bussit lähtivät kohti keskustaa hieman ennen kello kahtatoista ja saapuivat takaisin koululle kahden aikaan, josta suurin osa oppilaista jatkoi seitsemännelle oppitunnille.

LeLussa esittely sujui hyvin, sillä oppaat tiesivät mitä tekivät ja aikaa pisteille oli juuri sopivasti. Tilaisuus alkoi lukion […]

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment

Käy ihailemassa vuoden 2015 oppilastöitä täältä.

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment

Suomi on aloittanut kotikisoissa odotetun vahvasti. Kahdesta pelistä on saldona kaksi voittoa ja maalierokin on 15 maalia plussalla. Parhaiten Suomen joukkueessa on esiintynyt 21-vuotias Alisa Pöllänen, joka on kahdessa pelaamassaan pelissä tehnyt viisi maalia ja yhden maalisyötön. Koko kisojen maali- ja pistekuningatar on kuitenkin tällä hetkellä Slovakian Paulina Hudakova, jolla on kolmen pelin jälkeen seitsemän […]

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment
Star Wars: The Force Awakens

Star Wars: The Force Awakens on vuonna 2015 16. päivä Joulukuuta ensi-iltansa saava toimintaelokuva, jonka on ohjannut J.J. Abrams. The Force Awakens on Star Wars trilogian seitsemäs osa ja jatko-osa elokuvalle Jedin paluu (1983). The Force Awakensin tapahtumat sijoittuvat 30 vuotta Jedin paluun jälkeiseen aikaan, jolloin imperiumi on ottanut vallan ja kapinaliittolaiset ovat aloittaneet […]

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment
Itsenäisyyspäivä tunnelmia

Eilen oli suomen itsenäisyyspäivä. Onneksi olkoon Suomi 98.v. Oli mielen osoitusta ja linnan juhlien poliittisia mielenilmaisuja.

Itsenäisyyspäivän mielen osoitus pidettiin Helsingin kaduilla ja siihen osallistuivat muun muassa 612.fi järjestön kannattajat ja anarkisteja. Mielenositus alkoi käydä väkivaltaiseksi illemmalla. Mielenosoittajat alkoivat heittämään poliiseja pulloilla ja kivillä ja poliisi joutui käyttämään voima keinoja, kuten paineilma-aseita ja patukoita.

Sitten linnanjuhlien pienestä […]

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment

Lucian päivää vietetään 13.päivä joulukuuta.

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi.

Luciaan liittyvät legendat ovat peräisin Sisilian saarelta italiasta. Ensimmäinen pohjoismainen tieto Lucian päivästä vietosta on Ruotsista vuodelta 1746.

Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa pimeään joulun odotukseen.

Lucia pukeutuu valkoiseen kaapuun, seppeleeseen ja kynttilään.

Punainen nauha Lucian ympärillä merkitsee itse Luciaa.

Suomessa Lucia neidon valitsee  Folkshälsanin ja Hufvudstadsbladetin sanomalehtiyhteistyöllä.

2015 vuoden […]

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment

 

MA

BROILERKASTIKE M, GL

PERUNAT

KIINANKAALI-PERSIKKA-PERSILJASALAATTI

 

TI

JAUHELIHAKEITTO M, GL

VARRASLEIPÄ

JUUSTO

KURKKU

 

KE

UUNIMAKKARA M, GL

PERUNASOSE L, GL

SINAPPI, KETSUPPI

KAALI-KURKKU-KURKKUSALAATTI

 

TO

KIRJOLOHIKIUSAUS L, GL

PORKKANA-ANANASRAASTE

 

PE

KASVISLASAGNETTE (SOIJA) L

JÄÄVUORI-KURKKU-TOMAATTISALAATTI

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment
Matkailukohteena Kuusamo

Kuusamon pieni keskusta ei kerro koko totuutta kaupungin tarjonnasta turisteille. Kuusamossa on todella paljon mahdollisuuksia ja nähtävyyksiä. On mahdollisuus päästä huskyvaljakon kyytiin, nähdä Ranuan villieläinpuistossa karhuja, ahma ja ilveksiä, laskettelu ja hiihtäminen on myös helpoksi tehtyä. Vaeltaminen Oulangan kansallispuistossa ja Riisitunturilla on mukavaa ajanvietettä sykähdyttävien maisemien kera. Moottorikelkka reitit ovat myös todella laajat ja hyvä lumitilanne […]

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment
Joulumyyjäiset Hakkarissa 12.12.2015

Muistathan poiketa Hakkarin joulumyyjäisissä. Myyjäiset järjestetään klo. 10-13 Hakkarin koululla. Sisäänkäynti on A-solusta eli liikuntahallia vastapäätä olevasta ovesta. Myyjäisissä on muun muassa ARPAJAISET, ONGINTAA, KAHVIO, SYTYKERUUSUJA, KERAMIIKKAA, RANNEKORUPAJA JA PALJON MUUTA! Lisäksi joululauluja auditoriossa klo. 10 ja klo. 11.30.
TERVETULOA!

Written By: admin on joulukuu 7, 2015 No Comment

Onko Wilmasta hyötyä vai haittaa? Helsingin Sanomat kysyivät lähes 300 oppilaalta, opettajalta ja vanhemmalta.

 

Yhdestä se on hyödyllinen, toisesta ei. HS:n mielipidesivulla on käyty kiivasta keskustelua koulujen viestintäjärjestelmästä Wilmasta. HS kysyi vanhemmilta, opettajilta ja nuorilta, mitä he ajattelivat. Liki 300 vastasi.

Enemmistö näki Wilmassa hyvääkin. Osa Wilmaa inhoavista kertoi, ettei enää avaa koko ohjelmaa.

Eräät sanoivat Wilmaa rikosrekisteriksi. […]

  Copyright ©2009 Nettivekkari, All rights reserved.| Powered by WordPress| Simple Indy theme by India Fascinates